Jätä itsestäsi kauniit muistot – älä ongelmia
Ihmisen elämä on monisyinen kokonaisuus, joka jää kuoleman jälkeen läheisten selvitettäväksi. Kun olen poissa -palveluun voit kirjata kaiken tarpeellisen tiedon, jotta omaisesi saavat selkeän ja helpon polun asioidesi hoitamiseen – sitten, kun olet poissa.
Palvelu mukautuu käytössäsi juuri sinulle sopivaksi kokonaisuudeksi. Sinne voi kirjata esimerkiksi:
- testamenttiin liittyvät asiat
- tärkeät yhteystiedot, jotka ovat olleet vain sinulla
- toivomukset hautajaisiin, ehkä oma hautajaissuunnitelmasi
- ohjeet varallisuuden hoitoon
- ohjeet tilattujen palveluiden sulkemiseen
- asiat, jotka olivat liian vaikeita sanottavaksi aiemmin
- ohjeet kaikista käytännön asioista, jotka ovat vastuullasi
- viestit ja tervehdykset läheisillesi
MITÄ TAPAHTUU, KUN OLEN POISSA?
Jätä läheisillesi tärkeä lahja surun hetkellä.
Ihanteellisessa tilanteessa omaan kuolemaan voi valmistautua rauhassa ja valmistaa myös omaiset kohtaamaan uusi elämäntilanne. Läheskään aina tämä ei kuitenkaan onnistu. Moni meistä lähtee yllättäen ja kaikki asiat jäävät kesken, läheisten ratkottavaksi.
Omasta kuolemasta puhuminen ja omien toiveiden kertominen voi olla vaikea keskustelu sen kaikille osapuolille. Oman kuoleman miettiminen ei ole miellyttävää ja toisaalta esimerkiksi omille lapsille vanhemman poismeno voi olla pelottava ajatus, joka halutaan sivuuttaa. Asioita voi jäädä käsittelemättä hyvin inhimillisistä ja ymmärrettävistä syistä.
Kun olen poissa -palvelun ajatus on, että voimme valmistautua tulevaan jo silloin, kun elämme täysillä. Valmistelevan työn voi tehdä omassa rauhassa, itselle sopivalla hetkellä ja muokata tietoja aina tarvittaessa.
Miksi KUN OLEN POISSA -palveluun kannattaa liittyä?
- Läheisen kuolema ei aiheuta pelkästään surua. Kuolemaan liittyy aina poismenneen koko elämän järjestäminen kaikessa laajuudessaan.
- Kaikki elämääsi ja arkeesi liittyvä tieto säilyy myös omassa käytössäsi, selkeästi yhteen paikkaan tallennettuna. Hyödyt palvelusta itsekin jo eläessäsi.
- Ehdoton luottamuksellisuus ja salassapito ovat meille ykkösasia. Tallentamaasi tietoa pääset eläessäsi katsomaan vain sinä itse ja vahvistetun kuolemasi jälkeen vain itse valitsemasi henkilöt.
- Palvelu on edullinen, jotta sitä voisi käyttää kuka tahansa elämäntilanteeseen katsomatta. Ensimmäinen vuosi maksaa 29,90 euroa ja jatkovuodet tarjoamme puoleen hintaan.
ASIAT JÄRJESTYKSEEN – JO ELÄMÄSI AIKANA
Kuolemaan varautuminen jäsentää oman elämän jo nyt.
Kuolemaan varautuminen on selkeyttävä tilannekatsaus omaan elämään. Asiat saavat paikkansa ja tärkeät dokumentit tulee etsittyä ja tallennettua yhteen sijaintiin, josta ne löytyvät helposti. Tekemäsi työ siis palvelee sinua itseäsi, täällä ja nyt, loppuelämäsi ajan.
Palvelussa asiat käsitellään teemoittain. Jokaiseen kohtaan voit sekä laatia itse haluamasi sisällön että ladata talteen tärkeitä tiedostoja. Palvelu myös neuvoo ja ehdottaa, että millaiset asiat voisivat olla oleellisia ja huomioon otettavia. Lopulta teet kuitenkin siitä ihan omannäköisesi!
Mikäli palvelu on täytetty huolella, voivat kuolemasi jälkeiset järjestelyt olla omaisille helposti hoidettavissa. Parhaassa tapauksessa heille jää enää sukuselvityksen tilaaminen – sitä kun ei voi tehdä etukäteen.
Koska palvelu on aina muokattavissa, voit täyttää ja huolehtia siitä silloin, kun sinulle sopii. Kaikkea ei ole pakko tehdä kerralla.
Varautumalla voi myös ennaltaehkäistä riitoja, joita perillisten kesken voi tulla erinäisistä asioista. Surun keskellä tunteet ovat pinnassa, mutta jos vainajan tahto on selkeä ja selitetty auki, on omaistenkin helpompaa tehdä yhteistyötä.
Polku valmiiseen ratkaisuun
Näin autat läheisiäsi poismenosi jälkeen parhaalla mahdollisella tavalla.
1. Luo käyttäjätili
Klikkaa “Rekisteröidy” ja seuraa ohjeita. Tilin luominen vaatii vahvan tunnistautumisen. Palvelu maksetaan tilauksen yhteydessä ensimmäiseksi vuodeksi.
2. Laadi sisältö
Kirjaa palveluun ne tiedot, jotka kohdallasi ovat tärkeitä. Kaikkea sisältöä voit muokata niin kauan kuin elät. Tilin muokkaustila suljetaan heti, kun saamme tiedon kuolemastasi.
3. Tiedota
Tiedotamme luotetuille henkilöillesi käyttäjätilistä ja että olet määrittänyt heidät saamaan siihen lukuoikeuden kuolemasi jälkeen. Kannattaa silti tiedottaa asiasta itsekin, jotta tilanteen tullen asiat sujuvat jouhevasti.
4. Nauti elämästä!
Onneksi olkoon! Olet tehnyt läheisillesi suuren etukäteispalveluksen. Toivottavasti sitä ei tarvita pitkään aikaan, vaan saat elää pitkän ja hyvän elämän.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Mistä Kun olen poissa -palvelusta on pohjimmiltaan kyse?
Kun olen poissa -palvelu on verkkopalvelu, johon ihminen voi tallettaa itseensä ja elämäänsä liittyvän tärkeän tiedon jo eläessään, jolloin kaikki löytyy yhdestä paikasta. Se kuitenkin näyttää todellisen voimansa kuollessasi, jolloin valitsemasi omaiset saavat sieltä selkeän, helpon ja jäsennetyn polun asioidesi järjestämiseen juuri siten kuin olisit itse halunnut. Kun vainajan tahto on selvä, vähentää se esimerkiksi turhaa perillisten riitelyä ja edesauttaa harmonisia suhteita jatkossakin. Läheisesi voivat keskittyä suremaan rauhassa, kun asiat hoituvat mutkattomasti.
Paljonko Kun olen poissa -palvelu maksaa?
Palvelun ensimmäinen vuosi maksaa 29,90 euroa ja jatkaessasi asiakkaanamme ovat jatkovuodet puoleen hintaan eli 14,95 euroa/vuosi. Palvelun voi tilata joko suoraveloitteisesti luottokortilta tai käydä suorittamassa verkkopankkimaksun vuosittain. Hintoihin sisältyy arvonlisävero 25,5 %. Mikäli tilaus perutaan ja tili poistetaan keskellä vuotta, ei maksua palauteta. Kuolemasi jälkeen tilistä ei enää veloiteta eivätkä omaiset maksa erikseen mitään tiedon saamisesta.
Voinko lopettaa tilauksen milloin tahansa?
Kyllä voit. Jos lopetat tilisi jättämällä maksun uusimisen välistä, poistamme kaikki profiilitietosi kolmen kuukauden kuluttua. Tämä varoaika on luotu sen takia, että jos tilaus lopetetaan vahingossa tai tullaan muutoin toisiin ajatuksiin, tilin voi palauttaa menettämättä sinne kirjattuja tietoja, joihin on todennäköisesti nähty paljon vaivaa. Kuoleman jälkeen palvelusta ei enää laskuteta. Tili lopetetaan kuuden kuukauden kuluttua kuolemastasi, minkä jälkeen kaikki siihen liittynyt tieto tuhotaan.
Miten tieto käyttäjätilistä toimitetaan luotetuille henkilöille?
Luotetut henkilöt saavat heidät määritettyäsi automaattisen sähköpostiviestin, jossa kerrotaan tästä tärkeästä roolista ja kuka heidät on nimennyt rooliin. Viesti uusitaan joka vuosi tilauksen uusimisen yhteydessä.
Ovatko palveluihin kirjatut asiat juridisesti päteviä?
Suomen lainsäädäntö ei tunne vielä sähköistä testamenttia, joten palveluun voi ladata vain testamentin sähköisen kopion ja säilyttää alkuperäistä kappaletta jossain muualla. Testamentti on ainoa laillisesti pätevä instrumentti kuoleman jälkeisten asioiden hoitoon. Palvelun kautta voi lisäostona tehdä laadukkaan testamentin perhe- ja perintöoikeuden juristimme kanssa. Hautaustoimilakiin on kirjattu, että vainaja on voinut eläessään velvoittaa omia järjestelyitä hoitamaan tietyn henkilön. Jos henkilöä ei ole nimetty, voivat järjestelyistä huolehtia eloonjäänyt puoliso tai avioliiton omaisessa suhteessa ja yhteisessä taloudessa elänyt henkilö sekä lähimmät perilliset.
Ovatko tietoni turvassa?
Olemme halunneet kiinnittää erityistä huomiota turvallisuuteen ja siitä syystä palveluun kirjaudutaan vain vahvalla tunnistautumisella eikä siihen ole käyttäjätunnusta tai salasanaa. Koska elämme maailmassa, jossa kaikki on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin hakkeroitavissa, haluamme tehdä palvelusta mahdollisimman epäkiinnostavan heille, jotka haluavat hyötyä tiedoista rikollisessa mielessä. Siksi ohjeistamme vahvasti, että esimerkiksi ajantasaisia salasanalistoja, pankkitunnuksia tai muuta heitä kiinnostavaa informaatiota ei säilytetä palvelussamme. Voit kiertää arkaluontoiset asiat tekemällä niille fyysiset piilot, joihin muut ihmiset eivät helposti eksy. Kuolemasi varalle palveluun kannattaa kertoa näistä piiloista vain niiden sijainti, sillä hakkeri ei pääse esimerkiksi vihkiraamattusi väliin. Tämän lisäksi päätät itse, että mitä tietoa haluat jakaa. Palvelu ei pakota sinua lisäämään verkon kautta mitään, mitä et itse koe hyväksi. Säilytämme tiedot aina Suomessa, kotimaisilla palvelimilla. Kirjoittamasi tieto ei tule näkyviin kenellekään Kun olen poissa -yrityksen työntekijöistä missään vaiheessa. Emme myöskään myy sinusta mitään tietoja kolmansille osapuolille, nyt tai kuolemasi jälkeen.
Kannattaako minun kertoa läheisilleni, että minulla on tili Kun olen poissa -palvelussa?
Ehdottomasti. Vaikka palvelu lähettääkin ilmoituksen vastuuttamillesi henkilöille, on silti hyvä kertoa heille myös suullisesti asian varmistaakseen. Heillä voi syntyä myös kysymyksiä aiheesta ja joku voi myös haluta kieltäytyä kunniasta, jolloin hänen toivettaan on syytä kunnioittaa.
Mitä hyötyä on kirjata kaikki nämä asiat tänne, kun ne voi kirjoittaa vaikka omalle tietokoneelle tai vihkoon?
Täällä asiat ovat varmassa tallessa ja valituilla omaisilla on niihin helppo pääsy kuoleman todistamisen jälkeen. Jo pelkästään vainajan tietokoneen avaaminen voi osoittautua hankalaksi prosessiksi ilman salasanaa ja omaisilla voi olla myös suuri kynnys lähteä käymään läpi kaikkia koneelle tallennettuja henkilökohtaisia tietojasi, mikäli paikka ei ole selkeä ja ennen kaikkea tiedossa. Käsinkirjoitettu dokumentti pitäisi myös pystyä löytämään nopeasti, koska kaikki järjestelyt lähtevät etenemään välittömästi kuolemasi jälkeen. Omaan kuolemaan liittyy paljon huomioon otettavia asioita, joita ei yleensä osaa edes ajatella riittävän kattavasti. Palvelumme ohjeistaa huomioimaan aivan kaiken tarvittavan.
Ketkä ovat Kun olen poissa -palvelun takana?
Kun Olen Poissa Oy on oululainen vuonna 2024 perustettu yritys, jossa on yhteensä kahdeksan osakasta. Perustajaosakkaat Janica Suominen ja Matti Pohjola ovat kehittäneet ideaa yhdessä tammikuusta 2023 lähtien. Matkan varrella joukko on sitten kasvanut. Läheisenä yhteistyökumppaninamme on oululainen kokenut perhe- ja perintöoikeuden asiantuntija LexWill Oy. Tämänhetkisen versiomme on koodannut ja toteuttanut oululainen Lucci Oy ja he vastaavat sen teknisestä kehittämisestä tässä muodossa. Mukana suunnitteluvaiheessa on ollut myös useita eri alojen asiantuntijoita mm. hautausalalta.